sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Lankakaupoilla Berliinissä

Helmikuu 2011 (samoin kuin helmikuu 2010)

Kävimme viettämässä jo toista peräkkäistä talvilomaa Berliinissä perheen kanssa. Samalla kiersin vähän lankakauppoja. Yhteenkään lankakauppaan en törmännyt vahingossa: selvitin osoitteet etukäteen Ravelryn ja LanaGrossan sivuilta. Lankakaupat ovat ympäri kaupunkia, yksi siellä, toinen täällä. Kun jokaisena päivänä menee yhteen lankakauppaan, samalla pääsee tutustumaan aina uuteen kaupunginosaan... Kuvat ovat kahdelta reissulta, suurin  osa tyttären kuvaamia. Näihin kauppoihin kerkesin:

Loops
Osoite Wörtherstrasse 19, Prenzlauer Berg
Auki: ma-pe n. 11-19, la 10-16
Millä pääsee: ratikka M2 Alexanderplatzilta

Loops on hauska, rönsyilevä lankakauppa Prenzlauer Bergissä. Liikkeen tunnelma on kotoisa, ja lankavalikoima on kiinnostava. Myynnissä on esim Langin, Colinetten, Regian ja vähän Noron lankoja. Kolibri-langat (n. 9,80/100g)  ja yksiväriset vyyhtilangat (vajaa  6 euroa/vyyhti) ovat upeasti esillä avoimina vyyhteinä: värivalikoimaa riittää.  Sukkalankoja oli myös tarjolla ihan mukavasti.

Tarvikkeita on niukasti, mutta esim. Knitprota on myynnissä, mutta koot eivät välttämättä kattavasti. Ympärillä on kiva Prenzlauer Bergin alue, jossa on mukava seikkailla muutenkin.



Handmade BERLIN
Osoite: Auguststrasse 91, 10117 Berlin, lähellä Oranienburger Straßen kulmaa
Auki: Huomaa!  Tiistaista lauantaihin 14.00 - 20.00

Millä pääsee: kävelimme Hackesche Höfen luota. Alexanderplatzilta pääsee ratikalla M1

Sisäänkäynti on kaunis, mutta siinä mielessä huomaamaton, että ihan vieressä on italialainen ravintola, johon huomio helposti kiinnittyy. Handmade Berlin on ihana luksuslankakauppa, myynnissä on esim. Handmaiden Casbahia, Sea Silkiä ja Trailia sekä Blue Sky Alpacasin Sportia.  Lisäksi esim. Anny Blatt-lankoja ja Noroa kartioissa. On merinoa, angoraa, kasmiria jne. Ainut suomalainen lanka johon törmäsin, oli täällä: paperilanka.

Tarvikkeita on näistä liikkeistä paras valikoima: Knitpro-tavaraa (kaapeli 2,30, puikonpäät 5,50), Cloverin hyviä virkkuukoukkuja (4,75)  ja myös esim Blue Sky Alpacasin luksusruusupuupuiḱkoja.
 



Fadeninsel Wollparadies
Osoite Oranienstr. 23
Kreuzberg 36
10999 Berlin
Auki: ma-pe 11-18, la 10-14

Millä pääsee: bussi M29 vaikka Checkpoint Charlielta (U-pysäkki Kochstrasse). M29 kulkee myös Kadewen ja Kurfurstendammin, pääkauppakadun kautta. Samalla saa hyvän sightseeing-kierroksen.


Tämä on samanhenkinen kauppa kuin Loops: mukava, rento fiilis, ja langat runsaina esillä rustiikkisessa miljöössä. Valikoima on ehkä vieläkin isompi. Myös täällä on paljon vyyhtilankoja, samoja kuin Loopsissa: Kolibria, naturwollea ja myös merinoa. Muita lankamerkkejä oli mm. Lang, Lana Grossa, jonkin verran Noroa, Malabrigoa ja paljon muuta. Sukkalankoja oli runsas valikoma. Pöydällä oli ihania kasmirlankoja. Tarvikkeita on jonkin verran, mm. Knitprota.


La Laine
Osoite Kantstraße 145
10623 Berlin
Auki: ma-pe 10-19, la 10-15
Millä pääsee: Charlottenburgin asemalta lähtee Wilmersdorfer Straße -kauppakatu, jonka iso poikkikatu Kantstrasse on. Hyppäsin siitä bussiin, jolla menin 3 pysäkinväliä. Kävelymatka edestakaisin on käveltävä, mutta edestakaisin vähän pitkä.

LaLaine on hyvin siisti liike, jossa langat on järjestetty väreittäin. Se on hillitty ja hallittu, ei niin inspiroiva kuin edelliset, mutta jos on selvä juttu, mihin sieltä hakee lankaa, todennäköisyys on ihan iso, että löytää sopivan. Langat ovat Langia ja Lana Grossaa enimmäkseen, joitakin Anny Blattin lankoja, ja pikkuisen Noroa. Neuletarvikkeita oli esillä hyvin niukasti.



idee. Creativmarkt Berlin
Osoite: Kant-Center
Wilmersdorfer Straße 108-111
10627 Berlin
Millä pääsee: lyhyt matka Charlottenburgin asemalta, Wilmersdorfer Straße -kauppakadulla. Saman ketjun liike on myös KaDeWen vieressä.

Ideen lanka- ja nauletarvikevalikoima oli parantunut sitten viime näkemän. Valikoimissa on sukka-, huovutus- ja esim. merinoneulelankoja ihan kiva valikoima. Myös Knitprota myynnissä. Idee on iso askartelukauppa, jossa on kankaita, korutarvikkeita, papereita ja paljon muuta.


Lakaba, mutta eipä tuo nimi näy julkisivussa ollenkaan
Osoite: Berliner Allee 93
13088 Berlin
Millä pääsee: ratikka M4 Alexanderplatzilta



Tämä lankakauppa oli jo vähän kartan ulkopuolella. Matka sinne oli kuitenkin helppo ja selkeä. Ratikkapysäkki oli ihan kaupan edessä. Itse putiikki oli ehkä vähän tylsällä tavalla rustiikkinen... vähän sekainen ja suttuinen. Lankoja oli, mm. vähän Noroja, Karen Noeta ja joku yksittäinen Malabrigo. Sukkalankoja ja peruslankoja oli enemmän, mutta niitä saa muualtakin. Myynnissä oli myös pinoittain valmiita neuleita. Neuletarvikkeita oli jonkin verran, ja runsaasti tarjontaa oli napeissa. Liike ei nyt ihan suoraan vedonnut minuun, mutta hauska oli käydä. Matkan varrella oli isoja DDR-mallisia kerrostaloja, ja bongasin myös kivetyn aukion, jossa oli iso Leninin rintakuva. Huh.

11 kommenttia:

  1. Kiitos kattavasta raportista. Ja hei, tervetuloa bloggaamaan!

    VastaaPoista
  2. Kivakiva! tätä on jo vähän odoteltu :) Laitoin pikku mainoksen tästä omaan blogiini ;)

    VastaaPoista
  3. Jee, kiitos ekoista kommenteista! Taistelu Bloggerin kanssa jatkuu :-), terv. Mallaviri

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle blogille! Lisäsin siut heti suosikkeihini!

    VastaaPoista
  5. Hienoa! Tervetuloa Blogistanian ihmeelliseen maailmaan. Onpas selkeä raportti. Tuohon pitäisi pyrkiä, mä rönsyilen mun lankakaupparaporteissa :(
    Hyvät kuvat ja erityisen hyvin upeat lankavyyhdit näkyy suurennoksissa. Aika herkulllisa kauppoja.

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa blogien ihmeelliseen maailmaan:)
    Kattava kertomus Berliinin lankakaupoista! Ihania kuvia ja mitä herkku lankoja!!

    VastaaPoista
  7. Onnea uudelle blogille, Kissattoman kautta löysin.
    Hienot kuvat ja hyvä raportti lankakaupoista. Terv. Lea P. (Priimassa ollaan tavattu.)

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen raportti Berliinin lankakaupoista. Olisi kiva joskus päästä siellä käymään.

    Tervetuloa bloggaamaan.

    VastaaPoista
  9. Nyt osasin minäkin tänne tulla. Olet ladattuna Googlereaderiin.
    Ihana päivitys lankakaupoista.

    VastaaPoista
  10. Miekin käväsin täällä :-)

    -marsu-

    VastaaPoista