sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Uutta ja tuttua

Eilen innostuin tekemään oranssin korun. En ole koskaan ennen käyttänyt oranssia, mutta nyt se on alkanut viehättää. Ensin sain armaaltani työmatkatuliaisena käsilaukun, joka oli juuri sitä sävyä, jota oli vähän katsellutkin (oikea sävy on kyllä vähän intensiivisempi).
 Sen seuraksi ilmestyi vyyhti Malabrigo Lacea, ennenkö ehdin kissaa sanoa
 Siitä on suunnitteilla Vent d'est vent d'ouest. Ennen kuin se on valmis, ehtii aina tehdä korun, Helmiliinan oranssista jadesta ja uutuuskorunosista.
Kuvasin muutaman lempparikoruni, kun halusin kokeilla toisenlaista alustaa. Jos se toisi vähän paremmin esiin korujen luonteen... Taitaa olla kamerasta tai sitten ihan siitä kameran takana olevasta tyypistä kiinni, että ei nää sävyt koskaan toistu sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Mutta, tässä siis kuitenkin muutama jo aiemmin tekemäni lempparikoru.

Soikeita, litteitä akaatteja
 Lähempää

Olikohan nämäkin akaatteja. Joka tapauksessa tykkään tuosta värien vaihtelusta, läpikuultavuudesta ja suonimaisesta kuviosta tosi paljon
Tässä vielä edellisen postauksen riipus, muoto tulee ehkä hiukka paremmin esille
 Ja fasettihelmikorvikset
Nyt sitten herättelemään perhettä, jospa saisin raahattua porukan Ullanlinnanmäelle piknikille. Hauskaa vappua!

6 kommenttia:

  1. Kaunis kassi ja ihania koruja jälleen.
    Aurinkoista vappua teille!

    VastaaPoista
  2. Tykkään noista pinkeistä akaateista ja kyllä noista muistakin ja tammenterhon näköisistä korviksista... Hauskaa Vappua, keli vähän viileä ja tuulinen. Pitäisi olla hahtuvapuku.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kassi! Ja ihanat korut.

    VastaaPoista
  4. Malabrigo sock on ihana lanka ja kauniin mallin olit sille löytänyt. Kauniita ovat myös korut.

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka kauniita koruja ja upea laukkua!
    Niin ja kissa on suloinen! =)

    VastaaPoista