lauantai 7. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Evendim on ollut vaiheessa jo jonkin aikaa. Olen neulonut sitä kivasta petroolinvärisestä Cascade 220:sta, melkein ohjeen mukaan helmasta ja hihansuista kainaloon. En edes muista, mikä ekassa kaarrokeyrityksessä meni pieleen, mutta joka tapauksessa purin sen. Ai niin, taisi napituskaitale mennä jotenkin väärin päin. Yritys no 2 näytti tältä,
ja päätyi useiden viikkojen pussimarinoinnin jälkeen tähän.

En tykännyt raglankavennuksista, jotka olivat ensiksi jyrkät, ja lopussa loivat. Tykkään tasaisista, säännöllisistä jutuista, pohjalainen kun olen. Paitsi että se oikea syy, miksi oli pakko purkaa, oli se, että en ollutkaan tehnyt napituskaitaletta ihan niin kuin ohjeessa käskettiin. Ja kun kaarroke muuttuu kaulukseksi, ja neuleesta kääntyy ikäänkuin nurja puoli esiin, hokasin ikäänkuin myöhässä, että kaitale ei ole samanlainen nurjalta.

No, kolmas kerta toden sanoo, ja nyt neule on valmis, ja tykkään siitä.





Lankaa kului noin 5oo g, puikot no 4.

Syksyllä ihastuin Araucanian Botany Lace -lankaan, jota oli ihan pakko ostaa. Priiman Emmy on tehnyt sille kivan, epäsymmetrisen huiviohjeen.Vajaasta yhdestä vyyhdistä, nelosen puikoilla. Reunoihin tein muutaman ainaoikein-kerroksen, että rullautuisi vähemmän. Lanka on ihanaa, pehmeää, voimakaskierteistä, ja kivaa neuloa.



Tämä epämääräinen kasa on kolminkerroin kaulan ympäri menevä tuubihuivi pojan tyttöystävälle. Kasin puikoilla, 300 g Viking Balderia, neuletiheys noin 10 s = 10 cm.

Uusi neulevuosi on siis alkanut :-)

5 kommenttia:

  1. Jo vain on nätti pusero. Kiva kaulus. On tää kolmas versio ehdottomasti parempi kuin eka, kyllä sillä on väliä miten kavennukset menee.

    VastaaPoista
  2. Kaunis pusero, tuo kaulus on jännä. Sitkeys palkitaan!

    VastaaPoista
  3. Paljon olet jo ehtinyt :)
    Tuo pusero on kyllä kaunis!

    VastaaPoista
  4. On todella kaunis pusero, värikin on herkullinen! Ja huivit ovat kivoja myös.

    VastaaPoista
  5. Upea pusero! Ihana tuo kaulus!

    VastaaPoista