sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Vaihtelevalla menestyksellä

Viimeaikaiset massailujutut ovat olleet hmmmm... vaihtelevia. Tämän tein Pörrön kurssilla, ja kokosin koruksi asti, kun keksin, miten saan näin paksun riipuksen jotenkin kivasti kiinni tuohon valmiiseen nyöriin. Nyöri oli liian jäykkä pujotettavaksi, eikä läheskään tarpeeksi isoja renkaita ollut. Onneksi olen joskus hankkinut tuollaista pronssinväristä metallilankaa Ameriikasta. Kolme itsetaivutettua rengasta oli just sopiva tähän.
Tummanpuna-kulta-häränsilmäkuvioiduista, tunnelmallisista jouluhelmistä mulla oli päässä tosi selvä visio. Lopputulema oli kuitenkin jotain ihan muuta. Punaisen sävy oli liian tiilenpunainen, ja kai mulla oli liian tahriintuneet hanskat, kun kulta ei tule esiin niin selkeästi kuin ajattelin. Viikon toipumisen jälkeen kokosin kuitenkin koruiksi. Saas nähdä, tuleeko käytettyä.
Sitten kaleidoskooppikokeilu. Kokosin olemassaolevia ja tein vähän lisää millefioripötköjä. Tein niistä tukkipinon, ja muokkasin pinosta tasasivuisen, pitkän kolmionmuotoisen pötkön. Leikkasin sen kuuteen osaan, ja kokosin niistä kuusikulmion muotoisen kaleidoskooppimillefiorin. Kun se oli valmis, inhosin sitä. En kuvannut. Katsoin, että onpa vielä tekemistä, että saisin tehtyä symmetrisen kuvion. No, kuitenkin aloin päällystää sillä isoja premohelmiä. Ja hups, lopputulema on ihan hauska ja käytettävä koru.
Ihanaa kun sain sukkani valmiiksi, Regian Hand Dyed Effectistä. Ne lämmittävät somasti kun on kökkö keli
Kaikki muut keskeneräiset neuleet ovat saaneet väistyä, kun olen innoissani tehnyt taas uutta juttua. Mallineuleen olen nähnyt toppina Eppin Kosmos-kaupan mallinuken päällä Tallinnassa, ja Outi (kiitos!!) hankki mulle vanhan virolaisen kirja, jossa mallineule oli. Omituista kyllä, en tunnistanut mallineuletta kirjasta, kun olin nähnyt sen pintana, ja kirjassa näkyi vain yksi kuvio. Piti ottaa koko juttu uusiksi Tallinnassa, samoilla vuorosanoilla kuin edellisellä kerralla (varmaan 1,5 vuotta aikaisemmin) ennenkuin tajusin...  Mallineuletta on tosi koukuttavaa neuloa
Näin neuletapaamisessa Sellossa upean projektipussin, joka on tarpeeksi iso puseroneuleille, ja jossa oli paljon taskuja ja erittäin viksuja yksityiskohtia. Oli pakko saada. Kauppa on Etsyssä, http://www.etsy.com/shop/pgprcrst8n?ref=exp_listing . Valmiina niitä ei ollut, ja kauppakin oli kiinni ensimmäiset kaksi viikkoa täsät hingun syntymisestä, mutta nyt pussukkani ovat kotona. Ihania ovat!!


5 kommenttia:

  1. Olipas sulla paljon kaikkee. Noi isot helmet on tosi kivat. Sukista tuli kauniit ja kätevät pussukat.

    VastaaPoista
  2. Ihanuuksia täällä:) ja erittäin ihana linkki. Minulla on tuosta ihanasta Fruit Lady-kankaasta projektipussukka, tosin eri Etsy-myyjältä ja nyt löysin toisenlaisen samalla ihanalla kankaalla. Pakko myös tunnustaa, että tuli sieltä muutakin mukaan, suorastaan turmiollista piupalille:) Ihanaa joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista
  3. Taas kaikkea niin kaunista!!! Hieno tuo mallineule.

    VastaaPoista
  4. Ihania koruja.

    Minä tunnistin mallineuleen kuvastasi heti, ja kyllä se minullakin on merkittynä Outilta saadussa kirjassa ;-). Jokohan ensi vuoden puolella saisi mallineuleen puikoille.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanista kommenteista. Vähän saa piupal kyytiä, kun pääsee Etsyn syövereihin. Se on täynnä niin ihania juttuja että voih! Nyt taas tulpaaneja neulomaan :-)

    VastaaPoista