sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannussatoa

Juhannuksen kelit olivat Helsingissä paremmat kuin oli ollut puhe, joten suunnitelmani intensiivisistä neulonta- ja koruilupäivistä vaihtuivat ulkoiluksi ja sosialiseeraamiseksi. Hyvä niin!

Sain muuten selville, mitä kannattaa tehdä, jos sattuu olemaan Helsingissä  juhannusaattoaamuna. Kantsii mennä torille!! Olin Hakaniemessä, jossa oli tosi hyvä meno päällä. Kansaa oli paljon, kahvilat täynnä porukkaa, katusoittajat soittivat, ja Ketosen perunoita jonotettiin iloisella mielellä.

Jotain kuitenkin... Lerke-boleron neulominen norjaksi on sujunut ihan hyvin. Se alkaa olla loppusuoralla. Hihansuihin virkataan reunus, joka viimeistelee ne tosi näteiksi. (Ja uusi kamera toistaa värit aika paljon paremmin kuin entinen!)
Sama juttu on tarkoitus tehdä boleron kaula-aukon ja helman kiertävään reunukseen, mutta se pingottaisi reunuksen aaltoilevaksi. En ihan tykkää ajatuksesta. Pitänee kokeilla, keksinkö siihen sellaisen virkkaustavan, jolla reunus pysyisi kuitenkin suorana ja napakkana.
Muutama koru päätyi KIP-päivänä uuteen kotiin. Tilalle tein yhden samanlaisen Helmikeskuksen viistehiotuista akaateista (helmet ovat livenä pinkimpiä)
ja yhden erilaisen, siis sellaisen, jollaista en ole ennen tehnyt :-). Ihanista Helmiliinan matta-akaateista. Tilauslahjaksi sain tuon ison helmen, josta tein irrotettavan riipuksen
Toisistakin matta-akaateista on tuloissa koruja.
Ehkä sitten ensi vikonloppuna...

5 kommenttia:

  1. aivan ihanat korut! auttaisko jos tekis vaikka yhden pylvään vähemmän tuohon viuhkaan, niin ehkä se ei niin pullistuisi..?

    VastaaPoista
  2. Onpas kaunis bolero! En ole koskaan ollut juhannuksena kaupungissa, pitäisköhän kokeilla...

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista!

    Kio,tuo idis oli tosi hyvä: tein kaarevat osuudet ohjeen mukaisesti viidellä pylväällä ja suorat neljällä. Toimi! Jeee!!

    VastaaPoista
  4. Bolero näyttää kauniilta ja korut ovat upeita!

    VastaaPoista