sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Tunika valmistui

Sovittiin siskon kanssa, että neulon hänelle tunikan langoista, jotka hän on ostanut aiemmin, ja hän arkkitehtina ideoi minun kanssani meidän kylppäriremonttia. Sain häneltä monta hyvää ideaa. Kylppäriremontti on tosiaan nyt menossa. Kolme viikkoa takana, ja vielä eräitä edessä. Eka kylppäri on nyt laatoitettu, ja toista aletaan tehdä sitten kun tämä eka saadaan käyttökuntoon.

Tunikan langat ja ohje oli valmiina, Sandnesin violettia Alpakkaa ja Regian 6-fädigiä kirjoneulekuvioon, ohje SandnesGarnin Mix dame -lehdestä.

Tunikan mitoitus oli aika outo… M-koossa rinnanympärys 80… Aloitin siis koon XL silmukkamäärillä.

Ohje on suora, helmasta aloitettu. Aloitin tämän kuitenkin pääntiestä. Kaarrokkeen tekeminen onnistui helposti, kun aloitin siitä silmukkamäärästä, mihin pääntiessä piti päätyä, ja tein lisäykset kaavion mukaan. Lehti vain ylösalaisin eteen, ja neulomaan :-).

Helmaosalla on aika vähän tekemistä alkuperäisen ohjeen kanssa. Sovittelin tunikaa matkan varrella ja slimmasin sitä aika reippaasti kohti vyötäröä, ja levensin lantiolle. Siskoni on jotakuinkin saman muotoinen kuin minäkin. Loppuhelma on suora. Vaate istuu ehdottomasti paremmin näin: suorasta putkesta tulee tynnyrimäinen muoto.

Reunukset tein kierrettyä joustinneuletta, koska totesin, että tavallinen 1o-1n näyttää tällä langalla epäsiistiltä. Olin neulonut aloituksen sitä. No, se sitten uusiksi: poimin valmiista vaatteesta 60 cm pyöröpuikolle joustimen viereisen ensimmäisen sileän kerroksen silmukat ja leikkasin joustimen pois. Jätin pari joustinkerrosta purettavaksi. Neuloin sitten uuden pääntiejoustimen.Hyvä tuli.

 
Tunikan vitsi on raidoittuvalla langalla neulottu kirjoneule. Raitalangassa oli myös ruskeaa, mutta sen pätkäisin langasta pois, kun se ei erottunut violetista pohjaväristä riittävästi. Sisko taisi olla aika tyytyväinen lopputulokseen.

6 kommenttia: