sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tallinnassa ja Raasikussa

Olin ihanan neulojaystäväporukan kanssa
 Virossa. Arvaa mitä teimme?

Kävimme Raasikussa Aaden kehräämössä. Oli hauska päästä kurkkaamaan tehtaan puolelle
 
 
Siellä oli kauppa
 
Ostimme lankaa.
 
Olen kerinyt jo ne melkein kaikki.

Kävimme Karnaluksissa.
Ostimme lankaa ja käsityötarvikkeita.

 Kävimme Wool & Woollenissa. Ostimme lankaa.
Löysin Karnaluksin ja Stockmannin väliseltä matkalta uuden korutarvikekaupan. Ostin helmiä. 
Kuvassa näkyy myös hieno tuppertavara, jonka olin tilannut Marsulta.

Matkalla neuloimme. Kiitos matkaseuralle, ja Katjulle, että jaksoit taas järkätä!
Meillä oli tosi hauskaa!!!

*   *   *

Eka - eikä takuulla vika - Daybreak on valmis.
 Loistava tapa käyttää yksinään liian kirjavat langat. Tämä mustasta Heritagesta (n. 60 g) ja muinoin Secret Woolista ostamastani Cherry Tree Hillin merinosukkalangasta (n. 40 g). Tämä lähti saman tien lahjaksi. Taidan tehdä itselleni samanlaisen.

Ihan pikkuinen korukin on tehty.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Huh hah hei...

... ekat pyöröpuikkosukat valmiina! 
Källäsin jo edellisessä postauksessa lavan pituuden ihme laskukaavaa Varpaista varteen -kirjassa. Kun vain jätin osan kiilasisäyksistä tekemättä, sain hyvät ja sopivat sukat. Kantapääohjeesta tykkäsin kovasti. Taidan tehdä toistekin sukkia pyöröillä.
Lanka Regian 4-fädig Design Line Random Stripe, kulutus 120 cm 2,5 mm pyöröpuikot.

Hot pink -teema jatkuu...
Lanitium ex Machinan kimallesukkalangasta neulomani Damson on valmis:
Lankaa kului 103 g... joten tarvitsin toisen vyyhdin. Neljä viimeistä kerrosta jäi puuttumaan. Uutta vyyhtiä piti vähän odotella, että Jenni sai sitä lisää Villavyyhtiin. Stashauksessa löysin kätköistäni täsmälleen oikean väristä toista lankaa, mutta se oli aavistuksen paksumpaa ja löyhäkierteisempää. Reunus näytti typerältä. Purin sen ja odottelin. Nyt sitten mietin, mitä tekisin lopusta rinsessalangasta...
Pari-kolme viikkoa sitten olin Pörrön massapuristinkurssilla. Ihan superkivoja juttuja opin taas. Esim. pilkkujen tekemistä
... ja pikamillefioreja

Nämä illuusiokorut ovat Pörrön kirjasta, ne sain nyt sidotuksi koruiksi asti.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kaikki munat samassa korissa

Olin muutaman päivän lomalla ennen pääsiäistä. Aloitin hetken mielijohteesta urakan, jonka olen suunnitellut tekeväni "joskus", mutta jota en ihan oikeasti ajatellut saavani tehtyä. Jep. Päivitin mun langat Ravelryn stashiin http://www.ravelry.com/people/Mallaviri/stash . 229 kuvaa. Ihan kaikki ei siellä ole. Ainakaan ne, joista on jotain menossa. Mutta aika paljon. Voin kertoa, että jossain vaiheessa mielessä kävi ajatus, että onko tässä tavassa viettää lomaansa oikesti mitään järkeä... mutta oli se aika kivaa, ja jotenkin olen nyt tosi tyytyväinen. Nyt siellä voi käydä stalkkaamassa mun varastoja :-). Nyt on siis kaikki munat samassa korissa... sitä on helpompi penkoa kuin niitä tsiljoonaa lankajemmaa, joita on ympäri kotia.

Näitä mun piti tehdä kulhollinen pääsiäiseksi, mutta hups, kahdella munalla ei pitkälle pötkitä. Maybe next year.
 
Ehdin sentään tehdä jotain muutakin: tavata ystäviä, käväistä itsekseni Tallinnassa ja perheen kanssa Pohjanmaalla katsomassa vanhempiani. Kuvasin isälle tekemäni neuleen hänen yllään.

Ehdin syödä oikein hyvin. Ja toki neuloa vähäsen.Nyt viimein sain myös aloitettua ekat pyöröpuikkosukat. Kuvien perusteella näyttää siltä, kuin olisi eri sukista kyse. Oikea väri on jostain näiden välistä.
Olen neulonut näitä Varpaista varteen -kirjan avulla. Jotain lavan pituuden laskukaavassa jäi kai oivaltamatta, koska en saanut kaikkia kiilalisäyksiä tehtyä, kun oli jo pakko aloittaa kantapäätä. Muuten olisi tullut liian isot sukat. Voisi ehkä olla joku selkeämpikin tapa ilmaista asia... tai sitten kunnon taulukot perussukkien eri kokoihin ja neuletiheyksiin. Mutta ihan riittävät lisäykset näihin tuli, istuvat jalkaan ok. 

Ihan mukava tapa tämä on neuloa sukkia! Totesin vain, että jos haluaa tällaisesta aika villisti raidoittuvasta langasta symmetriset sukat, on helpompi tehdä ensin yksi sukka, jotta pääsee tutuksi raidoituksen logiikan kanssa. Vaikka lanka onkin Regian Randon stripe, tässäkin raidoituksessa on toistuva kaava, huomasin. Mutta näissä sukissa on nyt sitten ihan random-raidat.